Obito

Kaikkien rakastama nallekarhu Obito etsii aktiivista kotia ainoana koirana 🧡

Obito on hyvin isokokoinen poika, joka koostaan huolimatta pitää itseään sylikoirana! Obito on syntynyt lokakuussa -19 ja hänet on tuotu tarhalle syyskuussa -20. Hän on avoin uusiakin ihmisiä kohtaan, mutta innostuu herkästi ja voi alkaa hyppimään vasten. Hänen koostaan johtuen olisi siis erittäin tärkeä harjoitella rauhoittumista ja malttia. Kunhan ihminen toimii rauhallisesti, hän osaa jo hieman rauhoittuakin innostavissa tilanteissa.

Obito tulee pääsääntöisesti hyvin toimeen muiden koirien kanssa, mutta tarhalla liian energian patoutuessa voi kiihdyttävissä tilanteissa purkaa sitä toiseen koiraan. Tästä syystä Obitolle etsitään kotia ainoana koirana, mutta hän voi hyvin käydä esim yhteislenkeillä koirakaverin kanssa. Obito kulkee pääasiassa kivasti hihnassa. Obito on rauhoittunut paljon tarhavuosiensa aikana ja nuoruuden isoimmat vauhdit on jo jätetty taakse, mutta on hän siitä huolimatta edelleen aktiivinen ja nauttii yhdessä tekemisestä. Olisi tärkeää, että tulevan kodin läheisyydestä löytyisi koirapuisto tai aidattu koirametsä, jonne pääsisi välillä purkamaan energiaa hihnalenkkien lisäksi. Hän nauttii vedessä kahlaamisesta, mutta ei ainakaan toistaiseksi ole uskaltautunut uimaan.

Obito on yleisluonteeltaan reipas, mutta vilkkaat autotiet ovat hänelle jännittäviä. Tulevasta kodista tulee löytyä rauhallisia lenkkimaastoja, joissa pääsee liikkumaan ilman liikenteen hälyä. Autoilu on hänelle myös vielä hieman jännittävää, joka näyttäytyy levottomuutena, mutta on siinäkin kehittynyt myös vähitellen.

Obito ansaitsisi jo päästä omaan kotiin nauttimasta leikkimisestä, ihmisten huomiosta ja säännöllisistä lenkeistä 🧡

Lisää kuvia täältä

Arvioitu syntymäaika: lokakuu 2019
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Espanja, Triple A Marbella -tarha
Adoptoiva yhdistys: Second Chance Rescue ry
Tunnus: 24039471