Bunny

Bunny etsii tasaista arkea elävää kotia ainoana koirana 💙 Bunny on arviolta toukokuussa -21 syntynyt uros ja hänet on tuotu tarhalle marraskuussa 2024. Tarhalle tullessaan Bunny selvästi jännitti uutta ympäristöä ja ihmisiä, mutta vähitellen alkoi luottamaan ja nauttimaan ihmisten seurasta. Joulukuussa -24 yhdistyksen vieraillessa tarhalla hän otti uudet ihmiset jo hyvin vastaan. Tulevassa kodissa on kuitenkin hyvä varautua, että alkuun hän tulee todennäköisesti jännittämään uusia asioita ennen rutiineihin tottumista. Hihnassa Bunny kulkee pääasiassa nätisti, mutta ohitukset ovat selvästi jännittäviä ja jääkin helposti tuijottamaan vastaantulevia koiria. Hän vaikuttaa motivoituvan hyvin nameista. Bunnylle etsitään kotia, jossa olisi rauhalliset lenkkimaastot, mutta itse asuinmuodolla ei ole merkitystä. Bunny ei ole vielä testattu muiden koirien kanssa, joten toistaiseksi hänet sijoitetaan vain ainoaksi koiraksi. Emme toistaiseksi myöskään sijoita Bunnya perheeseen, jossa on alakouluikäisiä tai sitä nuorempia lapsia.

Arvioitu syntymäaika: toukokuu 2021
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Espanja, Los Barrios -tarha
Adoptoiva yhdistys: Second Chance Rescue ry
Tunnus: 24039471

Lisää kuvia täältä