Milka etsii aktiivista kotia, jossa on aikaa arkitaitojen harjoitteluun ❤️ Vauhtimimmi Milka on tammikuussa -25 tarhalle tuotu narttu, joka on syntynyt huhtikuussa -23. Hän painaa noin 23kg. Milka tuotiin tarhalle huonossa kunnossa ja hänellä oli emättimen laskeuma, joka oli erittäin kipeä ja vaati nopeaa leikkaushoitoa. Milka saatiin leikattua ja on kuntoutunut hienosti ❤️ Milka on avoin uusiakin ihmisiä kohtaan ja vaikuttaa yleisluonteeltaan hyvin reippaalle. Hän vetää hihnassa etenkin alkulenkistä, mutta pahimman innon ja energian purkamisen jälkeen malttaa myös kulkea nätisti. Toisten koirien ohitustilanteet ovat vielä vaikeita, joten niitä tarvitsee harjoitella. Koska hihnassa kulkeminen on hänelle vielä toistaiseksi hieman vaikeaa, on tärkeää, että tulevasta kodista tulee löytyä rauhallisia ulkoilumaastoja. Innostuessaan hän voi hyppiä paljon, jonka vuoksi emme sijoita häntä alle 12v lapsien kanssa. Riittävän liikunnan lisäksi Milka tarvitsee aivotyöskentelyä temppuhetkien tai harrastusten kautta, sillä vauhti ei häneltä helpolla lopu! Milka vaikuttaa ettei häntä ole aiemmassa perheessä sosiaalistettu muihin koiriin ollenkaan, joten ainakin toistaiseksi hänet sijoitetaan vain ainoaksi koiraksi.
Arvioitu syntymäaika: huhtikuu 2023
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Espanja, Los Barrios -tarha
Adoptoiva yhdistys: Second Chance Rescue ry
Tunnus: 24039471
Lisää kuvia täältä