Kentucky etsii aktiivista ja kokenutta kotia ainoana koirana 💙 Kentucky on arviolta syyskuussa -23 syntynyt uros, joka on tuotu tarhalle 20.11.24. Hänellä ei ollut sirua löydettäessä eikä hänen taustoistaan ole tietoa, mutta häntä on selvästi koulutettu paljon. Hän ei ole ollut vielä tekemisissä muiden koirien kanssa, joten hänet sijoitetaan ainakin toistaiseksi vain ainoaksi koiraksi. Hän on hyvin kuuliainen ja tottelevainen, mutta kiihtyy erittäin helposti. Tämä varmasti johtuu ainakin osittain stressaavasta tarhaympäristöstä. Kentucky hyppii paljon ja kiihtyessään repii hihnaa voimakkaasti, jonka takia hänelle etsitäänkin kokenutta kotia. Hän on selvästi älykäs ja nopea oppimaan – sekä hyvässä että pahassa. Hän on selvästi innokas oppimaan uutta ja hänelle etsitäänkin perhettä, jossa liikunnan lisäksi panostetaan ”aivotyöskentelyyn” esimerkiksi harrastaen jotain. Hihnassa hän kulkee hyvin kunhan mielentilan saa pysymään rauhallisena. Ohituksissa hän ei tarhalla reagoi koiriin ja lenkin jälkeen pystyy rauhoittumaan myös rapsuteltavaksi syliin istuen. Kentucky on avoin uusiakin ihmisiä kohtaan, mutta näissäkin tilanteissa alkaa herkästi hyppiminen ja riekkuminen, joten malttia saa harjoitella paljon.
Arvioitu syntymäaika: syyskuu 2023
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Espanja, Triple A Marbella -tarha
Adoptoiva yhdistys: Second Chance Rescue ry
Tunnus: 24039471
Lisää kuvia täältä