Toni etsii aktiivista ja kärsivällistä kotia narttukoiran kaveriksi tai harkiten ainoaksi koiraksi 💙 Toni on arviolta maaliskuussa -24 syntynyt uros, joka on tuotu tarhalle alunperin 29.12.24. Hän oli tuolloin löydettäessä huonosti hoidetun näköinen eikä hänellä ollut sirua. Hänet adoptoitiin tammikuussa, mutta tuotiin takaisin tarhalle jo huhtikuussa, koska perhe ei pärjännyt hänen kanssaan. Toni kävi tuolloin yleisesti hyvin ylikierroksilla, koska hänelle ei mahdollistettu riittävästi lepoa ja tämä näkyi voimakkaana hammasteluna ihmisiä kohtaan ja haukkumisena. Toni on luonteeltaan hyvin staffimainen vipeltäjä, jolla mopo meinaa lähteä herkästi keulimaan. Hän hyppii paljon ja kiihtyessään voi repiä myös hihnaa. Alkulenkistä hän vetää hihnassa todella paljon ja uloslähtötilanne on aika kaoottinen, mutta rauhoittuu matkan edetessä ja silloin kulkee nätisti hihnassa. Uloslähtötilanne varmasti helpottaa arjessa, kun maltin harjoitteluun päästään panostamaan ja hän saa muutenkin enemmän virikkeitä ja aktivointia. Hän ei sovellu pelkäksi sohvaperunaksi ja lenkkikaveriksi pienille lenkeille, vaan vaatii paljon liikuntaa ja lisäksi erilaisia virikkeitä pään aktivointiin. Toni on avoin uusiakin ihmisiä kohtaan, nauttii rapsutuksista ja mielellään kiipeäisi syliin nauttimaan niistä. Hän jakaa häkin uros- ja narttukoiran kanssa ongelmitta, mutta on todella raju leikeissään etenkin uusien koirien kanssa. Näin ollen tulevan kodin koirakaverin tulisi olla kärsivällinen ja perheestä tulee löytyä mahdollisuus eristämiseen alkuun, jotta lepääminen mahdollistetaan. Hänet voidaan sijoittaa myös ainoaksi koiraksi, kunhan perheessä on riittävästi aikaa koiran kanssa touhuamiselle. Tonia ei sijoiteta perheeseen, jossa on alle 12v lapsia eikä häntä sijoiteta koirakokemattomaan kotiin. Toni on noin 50cm korkea, mutta raskasrakenteinen. Toni ansaitsisi löytää perheen, jossa häneen sitoudutaan ja hän pääsee näyttämään miten mahtava tyyppi hän on 💙
Arvioitu syntymäaika: maaliskuu 2024
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Espanja, Triple A Marbella -tarha
Adoptoiva yhdistys: Second Chance Rescue ry
Tunnus: 24039471
Lisää kuvia täältä