Dex etsii aktiivista ja huumorintajuista kotia, jossa olisi koirakaveri odottamassa 🖤
Dex on arviolta tammikuussa -25 syntynyt uros, joka on tuotu tarhalle 16.8.25. Hänellä on ollut siru löydettäessä, mutta omistajia ei ole löytynyt eikä kukaan häntä ole tullut kyselemään. Dex painaa noin 24kg.
Dex on avoin ja sosiaalinen ilopilleri, joka vaikuttaa yleisluonteeltaan reippaalle. Virtaa hänessä riittää, joten tulevan perheen tulee olla valmiita nuoren miehen aktivoinnille niin liikunnan kuin muiden virikkeiden ja aivotyöskentelyn kautta.
Dex on ainakin toistaiseksi hyvin sosiaalinen muiden koirien kanssa ja rakastaa leikkiä niiden kanssa. Hän on samantien aloittamassa leikkejä uusienkin koirakaverien kanssa, jonka takia tulevasta kodista tulisi löytyä hänelle sopiva leikkikaveri. Koska leikit voivat kuitenkin olla rajuja, ei hän sovellu pienten koirien kaveriksi. Ensisijaisesti kodista toivotaan löytyvän tyttökaveri, mutta poikakaveria tai laumaa voidaan myös tapauskohtaisesti harkita. Sijoitusta ainoaksi koiraksi voidaan harkita, mikäli perhe on muutoin sopiva ja perheen lähipiirissä on tarpeeksi sopivia koirakavereita.
Emme sijoita Dexiä alle 10v lapsien tai kissojen kanssa.
Arvioitu syntymäaika: tammikuu 2025
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Espanja, Triple A Marbella -tarha
Adoptoiva yhdistys: Second Chance Rescue ry
Tunnus: 24039471
Lisää kuvia täältä