Raven

Raven etsii tasaista arkea elävää kotia ainoana koirana ❤️

Raven on arviolta marraskuussa -20 syntynyt narttu, joka on tuotu tarhalle marraskuussa -24. Hänen taustoistaan ennen tarhaa ei ole tietoa, mutta hän on ollut löydettäessä hyvässä kunnossa. Raven painaa noin 25kg.

Raven on avoin ja sosiaalinen uusiakin ihmisiä kohtaan. Hän vaikuttaa nauttivan huomiosta ja rapsutuksista, sekä on todella namimotivoitunut. Yleisluonteeltaan hän vaikuttaa melko rauhalliselle, mutta innostuu aika ajoin. Jos Raven joutuu odottamaan liian pitkään namejaan, voi hän turhautuessa alkaa haukkumaan ja hyppimään eli malttia on hyvä harjoitella arjessa.

Raven jakoi alkuun häkin tarhalla uroskoiran kanssa, mutta alkoi kiusaamaan tätä häkissä turhautuessaan ja on sen jälkeen ollut yksin. Tämän johdosta hänet sijoitetaan vain ainoaksi koiraksi, mutta pystyisi varmasti esimerkiksi lenkkeilemään uroksen kanssa ongelmitta.

Raven sopisi täydellisesti perheeseen, jossa nautitaan luonnossa liikkumisesta, temppujen opettelusta ja muiden aivojumppien keksimisestä ❤️

Arvioitu syntymäaika: marraskuu 2020
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Espanja, Los Barrios -tarha
Adoptoiva yhdistys: Second Chance Rescue ry
Tunnus: 24039471

Lisää kuvia täältä